Arskan työn alku

Synnyin suht’ hyvin toimeen tulevaan perheeseen, ja asuin elämäni ensimmäiset 19 vuotta Vammalan Karkussa. Vanhempani erosivat keväällä 2001. Välini vanhempiini ei ollut kaikkein läheisin. Äitini on opettaja, ja hänellä oli n. 100 muuta ”lasta” koulussa, jotka myös veivät hänen aikaansa.Mutta muistelen lämmöllä hetkiä, jolloin äiti joskus 7-8-vuotias ollessani peitteli minut nukkumaan ja jäi viereeni pitäen minua kädestä. Isäni teki paljon töitä pitääkseen perheen leivän syrjässä kiinni, mutta siitä johtuen hänellä oli paineita kotona. Hän opetti minut kuitenkin pelaamaan sulkapalloa, jota aloin harrastaa 7-vuotiaana. 10-vuotiaana voitin ensimmäisen piirimestaruuteni Porissa, se tuntui upealta. Kilpaura jatkui ja pelasin kaksi vuotta myös maajoukkuessa 16-17-vuotiaana. Minulla on myös kolme vuotta vanhempi veli, mutta veljeni kanssa en jostain syystä ole ollut koskaan läheinen. Nykyisin välimme ovat kylläkin lähentyneet todella paljon paremmaksi.

Jouduin jo lapsena koulukiusatuksi. Minua haukuttiin ja alistettiin, ja osaltaan kiusaaminen oli myös fyysistä. Sain kuulla haukkumanimiä, kuten räkä, räkänokka, klimppi, klisma, kuolapumppu ym. Kun sain hammasraudat 11-vuotiaana, ja silloin otettiin käyttöön uusi haukkumanimi, telaketju. Isoveljeni vaihtoi koulua ollessani 10-vuotias, jolloin viimeinenkin turvalenkki otettiin pois. Masennuin kiusaamisesta syvästi. En uskaltanut kertoa kenellekään, sittenhän olisi vain kiusattu lisää. Purin tuskaani muihin luokkatovereihin, koska ison kokoni vuoksi siihen oli mahdollisuus. Hukutin tuskaani myös sulkapallon pelaamiseen. Minun oli yksinkertaisesti pakko olla edes jossakin muita parempi ja saada arvostusta, koska tuntui, etten sitä muuten saanut. Vielä 1996 pelkäsin joskus kouluun menoa niin paljon, että laskin yöllä alleni. Häpesin itseäni, perhettäni, saavutuksiani ja olemustani. Minusta tuli ”selviytyjä”, joka vain kesti ja kesti… En ymmärrä, miten jaksoin. Eikä asiaa auttanut isäni runsas alkoholinkäyttö.

Menin 15-vuotiaana rippikoululeirille. En vierastanut ajatusta Jumalasta, sillä olin käynyt partiossa ja pitänyt koulun uskontotunneista. Leiri oli aivan mahtava, ja ihmiset upeita. Ennen kaikkea aloin ajatella, ettei Jumala olekaan niin kuiva ja typerä asia, kuin olin luullut. Leirin lopulla jysähti. Eräs isosista sanoi kyynelsilmin: ”Muistakaa, te olette kaikki aivan mielettömän tärkeitä ja upeita ihmisiä!” Silloin sisälläni oleva tuska alkoi hellittää ja murruin. Itkin tuntikaupalla. Jokin lämpöinen kosketti sydäntäni, mitä en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Mikään saamani voitto tai tunnustus ei ollut lähelläkään sitä kokemusta, kun Jumalan rakkaus kohtasi minua. Sisäinen maailmani alkoi eheytyä. Kiusaaminen vähentyi, nyt minua tosin kiusattiin vakaumukseni vuoksi, mutten välittänyt siitä, koska tiesin miten hieno asia se on. Jos joku voittaa lotossa 3 miljoonaa euroa ja sitten kaverit tulee kiusaamaan siitä – pitäisikö sitä voittoa hävetä? Ympärilläni olevat huomasivat muutoksen elämässäni ja ihmettelivät. Kiroilu, tupakka ja satunnainen juominen jäivät taakse ja elämä alkoi. Sittemmin olen ollut isosena 7 kertaa ja myös lasten leireillä ohjaajana ja muuna työntekijänä hyvin monesti. Halusin auttaa ja rakastaa muita, koska tiesin, miltä tuntui elää ilman rakkautta. Tein niin, vaikka minulla oli suuri ihmispelko.

Uusi lehti kääntyi elämässäni talvella 2000. Sisälläni oleva tuska helpottui. Sain itkeä tuskaani ulos ja kertoa ensimmäisen kerran, miltä minulta tuntui, minkä kanssa kamppailin ja mitä minulle oli tehty pienenä ja mitä itse olin tehnyt. Tein päätöksen: Annan koko elämäni – menneisyyteni ja tulevaisuuteni – Jumalan käsiin ja seuraan Häntä loppuun asti, maksoi mitä maksoi.

Syksyn 2000 olin koulunkäyntiavustajana, kevään 2001 Isossa Kirjassa, ja syksystä 2001 syksyyn 2002 olin siviilipalveluksessa Patmos Lähetyssäätiön kautta. Siviilipalvelusaikanani kiersin Rikun mukana kouluissa ja muualla. Yhteistyö Rikun kanssa sujui alusta asti. Saada kertoa oppilaille, opettajille, vanhemmille ja ammattiauttajille elämästäni ja siitä, miten olen itse saanut eheytyä. Se oli upeaa. Ajattelin, että parempaa ei voisi enää olla kuin rakastaa lapsia ja nuoria ja rohkaista heitä kaikilla lahjoillani. Kun siviilipalvelus loppui, työskentelin 2002 syksyllä myyntiassistenttina/atk-tukihenkilönä retkeilyalan yrityksessä. Sydämessäni paloi valtava halu päästä auttamaan lapsia ja nuoria. Irtisanoin itseni ja yritin tehdä kaiken mitä voin, päästäkseni takaisin kiertämään kouluja. Kesällä 2003 kysyin Rikulta: ”Voinko tulla taas kiertämään kouluja? Voin vaikka kantaa kitaralaukkua ja ajaa autoa, minun ei tarvitse edes sanoa mitään! Kunhan vaan saisin tulla.” Riku suostui tähän ja aloitin kokopäivätoimisesti tehdä työtä joulukuussa 2003. Elän unelmaani saaden tehdä sitä, mitä kaikkein eniten haluan.

Monesti olen huomannut, että heitä rohkaisee hyvin paljon, kun joku kertoo omasta elämästään. Tuhannet nuoret ovat kirjoittaneet minulle elämästään. Jotkut pyytävät apua, toiset haluavat vain helpottuneena kertoa, miten heitä on rohkaistu. Kaikki lahjani saavat olla käytössä tässä työssä, enkä vaihtaisi tätä mihinkään! Koen olevani juuri sillä paikalla, millä minun pitää olla. Joskus nuorempana mietin paljon, että miksi kaikki vaikeat asiat sallittiin minulle. Nyt ymmärrän sen. Ne ovat kouluttaneet minua tähän työhön jo kauan ennen kuin olen sitä ymmärtänyt. Tiedän, miltä monesta voi tuntua. Voin ymmärtää, ja ainakin yrittää ymmärtää! Menin naimisiin maaliskuussa 2004 ja saamme yhdessä vaimoni Kaisun kanssa rakastaan tämän maan lapsia ja nuoria. Etenkin Come Home Team on meidän yhteinen työsarkamme.

Haluan taistella nuorten puolesta Rikun rinnalla!

Olen saanut ymmärryksen, että Taivaallinen Isä on kutsunut minut työhönsä. Haluan tehdä tätä kaikin käytettävissä olevin tavoin puheen, musiikin, draaman, radion, television ja internetin välityksellä.

Annoin Jumalalle vapaat kädet elämäni suhteen. Sanoin: ”Tässä olen, lähetä minut. Käytä minun käsiäni työssäsi.” Valkeus ja toivo täytyy viedä pimeyteen, tuskaan ja ahdistukseen; vaikeuksien keskelle – niin suurten kuin pientenkin. Haluan auttaa erityisesti nuoria ja kohdata heitä heidän vaikeuksissaan sillä rakkaudella, jonka olen saanut ja myös sillä ymmärryksellä, joka minulla on. Haluan ja aion varoittaa vääristä ratkaisuista ja tarjota parempaa! ”Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.” (Hepr. 2:18). Kohderyhmiä riittää, koska nuorilla on tänä päivänä vaikeampaa kuin koskaan.

Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? (Room. 10:14).

Voisin lisätä tuohon vielä. ”Kuinka he voivat ymmärtää, ellei julistaja puhu ymmärrättävästi?!” Haluan mennä kouluihin ja lähellä nuoria. Haluan viestittää rakkautta ja hyväksyntää heidän elämäänsä eri tavoin. Haluan nähdä vaivaa sen eteen. Nuorten tähden olen valmis menettämään vaikka oman inhimillisen maineeni ja kasvoni, jotta he voisivat saada Toivon elämäänsä! Haluan ainakin yrittää auttaa, vaikka ongelma olisi kuinka suuri tahansa.

Oman nuoruuteni kautta tiedän monen nuoren ja vanhemmankin tuskan. Uskon saaneeni työkaluja, joilla tavoittaa ja auttaa muita. Nuorissa on tulevaisuus. Kun Taivaan Isä saa koskettaa nuorta hänen kivussaan ja hoitaa tuota tuskaa kuntoon, jotakin alkaa tapahtua! Haluan tavoittaa nuoria siellä, missä he ovat: kouluissa ja kaduilla sekä erilaisissa tilaisuuksissa.

Rukoilen, että löytyisi niitä, jotka jakavat tuskani nuorista, joiden puolesta Riku on taistellut yli viisitoista vuotta.

Kiitos, että tuet meitä työssämme!

Ari "Arska" Paloheimo
arska@rikurinne.com